Atun juoksu on nyt juostu niin eikö Yanalla ole kans juoksu... Yana on päässyt aloittamaan juoksunsa vaivihkaa... Viime viikolla sanoin Bonolle että turhaan ehdistelet Yanaa, sillä alkaa juoksu vasta kuukauden päästä! Usko pois MINÄ olen laskenut... just joo, Yanalla oli juoksu jo pitkällä ja nyt alkuviikosta on ollut parhaat päivät. Bonon tuntien 'parhaat päivät' jatkuu vielä pari viikkoa :(
Atu on melki varmasti kantava. Jatkuvasti nälkä ja jatkuvasti pitäis olla sylissä. Lisäksi nisät on pystyssä, ihan samalla tavalla kun Sisulla ja Minillä on ollut! Ultran varasin tänään ja se on maanantaina 30.1.
Lauantaina on vuorossa tämän vuoden eka näyttely! Lauantaina suunnataan kohti Kajaania, mukaan pääsevät Yana ja Näpsä sekä tietenkin Kia :)
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
tiistai 3. tammikuuta 2012
Uusi vuosi uudet kujeet...?
Vähän päivitystä meidän tilanteeseen. Saku lähti uuden vuoden aattona koe ajalle Harrin luokse Varkauteen. Huima sattuma, minä kun ajoin Varkauden läpi matkalla Joken luokse, samalla sain sitten heitettyä Sakun uuteen kotiin :) Saku käyttäytyi varsin mallikkaasti heti eikä edes reagoinut raketteihin.
Atu ja Jokke saivat toisensa aattona ja seuraavana aamuna. Reissusta kotiuduttiin 1.1 iltana ja Bono vielä viimeisteli. Eli Bono on astunut Atun kahdesti ja Jokke myös, toivotaan että pentuja tulee molemmista pojista!!!
Eilen käytiin pitkästä aikaa reenaamassa. Pikkutytöt teki kivasti, Bono ei niinkään. Sain sen leikkimään patukalla, mutta liikkeitä ei tehty. Naiset mielessä... :/ kaiken lisäksi sain tungettua peukun Bonon hampaiden väliin niin että kulmuri meni kynsinauhan kohdalta läpi ja varmaan muutaman päivän päästä lähtee koko kynsi. Tyttöjen kanssa jatketaan harjoituksia torstaina, Bono saa toipua Atusta vähän pidempään ;)

perjantai 23. joulukuuta 2011
Saku
Eilen meille kotiutui tervu uros Ketunpolun Anfang (Atun veli) Saku joka etsii nyt uutta kotia omistajansa muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Saku etsii etupäässä sijoituskotia, haluan olla varmistamassa sen että tiedän Sakun loppuelämän ajan missä se menee ja jos siitä joudutaan taas luopumaan se tulee meille takaisin. Saku on terveeksi kuvattu ja silmät on peilattu kerran. Tarkoituksena on peilauttaa se ensi keväänä uudestaan ja jos se on ok, on sille jo tyttöystävä tiedossa... Kunhan Saku saa vähän lihasta ja turkin päälle käytän sen muutamassa näyttelyssä. Se on käynyt kerran näytillä 9kk kamalassa iässä... Se oli silloin laiha kun biafran lapsi ja lähes kalju, ei ihme että Antti Nieminen sanoi ettei tänään ole Sakun päivä antaessaan sille H:n. Ehkäpä seuraavalla kerralla menee paremmin ;)
Saku on hyvin ystävällinen, mutta täysin kouluttamaton, vetää siis hihnassa kun pieni eläin :/ Se on toki korjattavissa sitkeydellä... Saku näyttää tulevan mainiosti tyttöjen kanssa toimeen, nytkin se on ulkona leikkimässä Ellun, Näbän ja Yanan kanssa. Atua se yritti illallla ahdistella, mutta lopetti heti kun sai pataansa. Bono murraa sille portin takaa kovasti, mutta Saku alistuu ja kääntää päätänsä pois. Ei ole päästänyt ääntäkään (Huomattavasti helpompi kun Zippo!)
Aidosti kiinnostuneet soittakaa tai meilatkaa joulun jälkeen!
Kuvia luvassa myöhemmin!

torstai 22. joulukuuta 2011
Lähtölaskenta alkaa...
Atu aloitti juoksun eilen illalla!!! Näyttäis siltä että Joken luona lähdetään käymään vuoden vaihteessa, Bono varmasti kertoo koska on aika ;)
maanantai 12. joulukuuta 2011
Kohta on jo joulu!!!
Edellisestä päivityksestä onkin aikaa... Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, näyttelyitä on kierretty ja kovasti ollaan reenattu tottista ja Atun kanssa jälkeä(ennen kun tuli lunta!)
Marraskuussa käytiin Atun ja Yanan kanssa Tartossa. Oli erittäin kiva matka, kiitos taas Maaritille hyvistä järjestelyistä ja Kivimäen 'tytöille' seurasta ja Sannalle Atun ja Yanan esittämisestä! Tulokset oli erinomaisia, Atu lauantaina ROP ja EE MVA ja Yana ERI1 PN4 ja sunnuntaina Atu VSP ja Yana PN2 SERT ja VACA joka muuttuu CACIBiksi kun Atu on jo intti.
Marraskuussa oli myös Jyväskylän intit. Olin lauantaina töissä ja Kia&Sini huolehti Sisun, Ekon(K.Black Eleazar) ja Zipon esittämisestä. Sisu kaljuna EH, Eko Eh ja Zippo ERI1 SA PU 2 V-SERT :) Sunnuntaina päästiin Näpsän kanssa mukaan ja tuloksena hienosti ROP. Eko ERI 2 ja Zippo ERI 1, molemmat pojat saavat vielä kehittyä.
Välissä kävi iso katras E-pentuja Ventelällä kuvissa, kaikki terveitä!!! Mukaan pääsi myös Zippo joka on niin ikään terve :)
Joulukuun alussa oli messari. Taas olin lauantain töissä joten Näbän kans osallistuttiin vaan sunnuntaina. Taas neitokainen oli kaunein :D Seuraavana viikonloppuna olikin vuorossa Tukholma ja Pohjoismaiden Voittaja-11 näyttely. Kia ja Katri+ mali Dusty tulivat meille perjantaina päivällä ja tästä jatkettiin Turkuun. Oli luvattu aivan kamalaa myrskyä ja aamun laivavuorot olikin peruttu...pikkasen pelotti, mutta ihme ja kumma laiva keikkui hetken aikaa Maarianhaminan jälkeen, ei mitään muuta!! Pahiten meitä valvotti äänekkäät teinit jotka huutelivat toisilleen kännissä :(
Tukholmassa ajettiin letkassa(3 autoa) näyttely paikalle joten ei tarvinnut sitäkään jännittää. Tervut oli heti aamusta ja niin siinä kävi että Näpsä oli ROP ja NORDW-11 ja Atu PN2 SERT ja SE MVA!!!!! Suomalaiset malit, siis meidän porukka ;), voittivat kaiken joten meillä oli tosi mukava päivä. Laivalla käytiin koko porukalla vielä seisovassa pöydässä tankkaamassa ja sit nukkumaan. Reissaaminen on rankkaa, mutta on se vaan niin mukavaa... ;)
Tulevana viikonloppuna onkin vuoden viimeiset näyttelyt edessä; Vilnassa 2 inttiä. Mukaan lähtevät Atu ja Näpsä, jos vaikka sais molemmista valiot!
Näpsällä on nyt juoksu joten odotan Atullekin juoksua pian. Sitten alkaakin ihana pentujen odotus<3

sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Misseilyä ja tottelemista...

17.9 lauantaina oli Hyvinkään ryhmis johon meidän porukasta otti osaa Rino(K.Dobry Den) Jaska, Näpsä, Hippa(K.Wild Fox) sekä musta Zippo.Rino ja Zippo olivat tuomarille vähän kehittymättömiä, Zippo erityisesti 'jalkava' tässä vaiheessa ;D Jaska oli hienosti ERI2 SA PU4 ja v-SERT! Hippa ja Näpsä olivat ainoita avo narttuja jotka saivat ERIn ja Näpsä ainoa narttu joka sain SA:n! Lopuksi Näbä oli vielä ROP ja useamman tunnin odottelun tuloksena vielä RYP 4! Hieno päivä siis!!
Tänään käytiin Atun ja Ellun kanssa Ikaalisissa TOKOssa. Atulla oli menovaihe päällä ja ihan pieniä huolimattomuusvirheitä tuli... pisteitä silti 191 1 tulos 2.sija KP ja TK1!!! Arvostelussa pelkkiä kymppejä ja ysejä :)
Nyt alotellaan AVO liikkeiden opettelu, jos vaikka pentujen jälkeen päästäis taas kisaamaan. Onkin mukava lähteä kahden kanssa, Bono pääsee vielä alokkaaseen ja Atu avoimeen. Samalla jännittämisellä molemmat!!

sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Loman 2. osa lähenee loppuaan... :/
Tuo edellisen kirjoituksen reissu meni hienosti, ei mitään hurjia voittoja, mutta matkana se oli avartava ja saatiinhan taas 2 uutta mustaa Suomeen ;)
Kesän aikana ollaan touhuttu kaikenlaista, useampia näyttelyitä ja Atun kanssa ollaan vähän TOKOiltukin. Atu tuli mukaan Belgiasta ja samalla Mini lähti Beatan matkaan. Miniä on hurja ikävä, mutta sillä menee hyvin uuden gronttu ystävänsä kanssa. Vaihto takaisin tapahtuu ensi vuonna Ranskan erkkarissa.
Atu siis on käynyt nyt 2 koetta ja molemmista 1.tulokset. Juoksu oli välissä ja nyt mennään ens la Ikaalisiin hakemaan sitä kolmatta ykköstä ja TK1 koularia. Toivottavasti onnistuu!
Valioitakin on kesän mittaan 'leivottu' Mini sai vahvistuksen C.I.E tittelille juuri ennen Tsekkiin lähtöä, Wake Up saavutti Puolan valion arvon, Atusta tuli Suomen valio juhannuksena ja Näpsästä tuli C.I.E ja samalla EUW-11 viimeviikon loppuna Hollannissa! Hienoja tyttöjä kaikki!!!
Hollannissa mukana olivat Näpsä, Bono ja mustat Milan ja Möttönen(Hexen House Nedrah) sekä Anne. Matkaan lähdettiin su 28.8 iltalaivalla. Ruotsi ajettiin suoraan läpi ja eka yö vietettiin Helsingörissä, mistä ihanat Marianne ja Hans Henrik olivat järjestäneet meille ilmaisen yöpaikan! Tiistaina herkuteltiin ensin upea brunssi heidän tyttären kahvilassa (Cafe Mu, kannattaa kokeilla!!!) ja sitten hissuksiin ajoimme Bremeniin jossa tuttuun tapaan yövyimme F1:ssä. Se on halpa paikka, huone kolmelle 29e aamiainen 4e ja koira 4e. Bremenistä jatkettiin keskiviikko aamuna kohti Leeuwardenia. Perillä oltiin hyvissä ajoin ja hotellikin löytyi joten kävimme vielä katsastamassa näyttely paikan. Mikä oli onni, sillä navis ajatti meidät messukeskuksen hotelliin. Varmasti aamulla oltais löydetty oikealle parkkikselle, mutta paniikki olis varmaan herännyt kun olisi pitänyt suhailla edes takasin...
Hotelli oli erittäin idyllinen ja kauniilla paikalla ihan kanaalin rannalla. 'Pihassa' oli upeita veneitä parkissa ja kanaalissa seilasi jos jonkinlaisia purkkeja. Huone oli todella siisti, mutta pieni. Saatiin kuitenkin pojat sopimaan hyvin ilman yhtään ainutta tappelua! koirat oli sen verran väsyneitä että ei tainnut juuri olla tappelun haluja.
Torstaina oli vuorossa serti näyttely jossa tuomarina Willemine van Deyl(erikoistuomari) Kehä oli samassa hallissa kuin EW-näyttely. Hallissa oli hurjasti tilaa ja myöhemmin selvisikin että koko näyttelyssä(4pv) oli melki sama määrä koiria kun messarissa jouluna. Ei siis ihme että oli väljää! Bono oli hienosti ROP ja sai SERTin, Näpsä PN2 ja V-SERT ja mustissa Milan PU2 V-SERT ja Möttönen VSP SERT ja ROP-veteraani. Bonon takia piti notkua koko päivä näyttelyssä, veteraaneille ei serti näyttelyssä ollut BIS vetskua ollenkaan. Päivä toki meni nopsaa ostoksia tehden...
Perjantaina oli vapaa päivä! Yritettiin naviksen avulla etsiä ostoskeskusta... se ajatti meidät johonkin landelle jossa oli samassa rakennuksessa ruokakauppa ja kampaamo... Siinä vaiheessa päätettiin ajaa keskustaan ja shoppailla siellä! Auto saatiin monien mutkien kautta parkkitaloon, koirat saivat pötkötellä siellä rauhassa. Ja mehän shoppailtiin!!! Jos ei olisi ollut huoli siitä mahdutaako uusien pentujen kanssa autoon, oltais oltu vielä pahempia!!(nii ja rahat loppu...) Leeuwardenin keskusta on todella kaunis ja siellä on mukava kävellä, ei autoilla. Keskustaa halkoo useampi kanaali ja kadut on TOSI kapeita ja mutkasia, hulluja fillaristeja pyrähtelee joka suunnasta... Onneks Anne ajo!
Lauantaina oli erkkarin vuoro. Se oli n.140km päässä joten lähdettiin aikasin liikkeelle. Sumu oli mahtava, välillä tuntui ettei eteen kertakaikkiaan nähnyt! Perille päästiin kuitenkin ajoissa.
Päivästä tuli tosi kuuma ja aurinkoinen, onneks koirat oli edes osan päivää varjossa. Me poltettiin naamat ja muutenkin hiki virtas...
Bono oli ERI3, Näpsä ERI, Milan ERI1 PU2 V-SERT ja Möttönen ERI3. Molemmat pojat saivat vielä vaalenpunaiset nauhat, eli ne pääsivät jalostuslista valintaan joka suoritettiin päivän lopuksi. Molemmat valittiin listalle, hieno juttu! Tästä näyttelystä sain mukaan ihanan pikku tervu pojan, C Ya Soon! z Kovarnyn. Kilu on aivan ihana!!! Se oppi nimensä heti, hotellissa pissasi vaan pesuhuoneeseen ja muutenkin käyttäytyi tosi hienosti!!
Erkkarista oltiin niin väsyneitä että ei tarvinnut illalla edes käydä syömässä! Sunnuntai aamuna oli taas aikanen herätys ja tavaroiden pakkaus! Kehät oli taas heti aamulla joten kauaa ei tarvinnut jännittää. Mustat oli eka ja niillä eri tuomari kun tervuilla. Milan taisteli hienosti itsensä VSP:ksi ja sai tittelin EUW-11, Möttönen EUVW-11!!! Sit tervut...venäläinen tuomari piti kehää lähinnä juoksukilpailuna :/ Bono ERI1 VACA, Näpsä sentään oli VSP ja sai tittelin EUW-11 ja viimeisen CACIB joten tuli toinenkin titteli C.I.E!!
Möttösen kanssa juostiin vielä isossa kehässä illalla ja sit kovaa vauhtia kohti Bremeniä. Bremenistä lähdettiin aamulla kohti Osloa ja kiva kiva, Annen tomppa päätti lähteä lomalle! Onneks mun vanha Garmin oli mukana ja se kertoi auliisti reitin Rödbyhaveniin tanskaan. Siellä Tomppa taas heräs ja opasti meidät lopulta sujuvasti Osloon!
Oslossa oltin yötä Antin ja Anskun sekä Kirin ja Raikun luona. Oli ihana nähdä Kiri(Ketunpolun Crystal) pitkästä aikaa!! Tiistai päivä vaan pötköteltiin ja odoteltiin Milanin lääkärissä käyntiä joka oli sovittu puoli kolmeksi. Milanin hommelit onnistu lopulta hyvin ja samalla saatiin mukaan 2 nangijala pentua. Nyt oli auto täys :D
Oslosta lähdettiin kaikessa rauhassa ajelemaan kohti Tukholmaa, laiva lähtisi vasta 7.35 keskiviikko aamuna. Onneksi Anne keksi että poiketaanpa Vivillä jos hän on kotona... Vivi asuu n.100km Tukholmasta ja sinnehän me jäätiin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Todellinen pelastus, kumpikaan ei olisi jaksanut ajaa perille ja vielä notkua satamassa montaa tuntia :( Laivalle päästiin ja aamiaisen jälkeen ainakin minä sammuin heti. 11 aikaan heräsin siihen kun Kilu repi roskista ja laiva keikkui kamalasti!!! Unesta ei tullut enää mitään ja kun laiva pysähtyi Maarianhaminassa uskaltauduttiin kannelle. Vettä oli roiskunut niin että Kilu oli ihan ihmeissään :) edes Näpsä ei halunnut pissiä kun oli niin märkää ja tuulista...
Kilu jatkoi leikkimistä hytissä ja minä yritin välillä vähän nukutella, mutta keikutus oli vähän liikaa.
Laiva oli Turussa 19.55 ja siitä ajo Vantaalle ja kotiin!!! Ihan pikkasen väsytti ja ajo oli muutenkin vähän hidasta kun vettä satoi ja oli pimeetä...kotona oltiin 1.30.
Nyt vietän viimestä lomapäivää, Kilu on uudessa kodissaan Ennin luona ja meidän tarvis lähteä reenaamaan... Atulla kun on se TOKO tulossa ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)