Kennel Ketunpolun

perjantai 20. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!!!

Ehkäpä joulun pyhinä saan aikaan vähän enemmän tekstiä... Kesän kuulumiset on kaikki kertomatta ja niitähän riittää :)Tässä nyt kuitenkin vaan hyvän joulun toivotukset!


lauantai 27. huhtikuuta 2013

Muksut 6vk!

Kylläpäs on taas aika mennyt siivillä!!
Tervulandiassa on sattunut kaikenlaista... Kun Yanan tissi alkoi parantua ihan hyvin, Sisulla alkoi olla samoja oikeita. En sitä tietnkään huomannut kun vasta siinä vaiheessa kun Sisu puraisi Sennaa yhtenä maanantai aamuna :( Sain onneksi ajan Keski-Suomen pieneläin klinikalle ja siellä Senna tutkittiin perusteellisesti. Reikiä ei löytynyt onneksi ja Senna liikkui hyvin ja alkoi jopa heiluttaa häntäänsä. Kotona se söi lautaselta, mutta ei saanut imua aikaiseksi. Sitä seurattiin tarkkaan ja kolmantena päivänä se alkoi taas imeä!! Luojan kiitos!
Yanan pennut tyhjensivät Sisun tissit joka ilta ja onneksi alkava tulehdus talttui sillä.

Vaasan näyttelyreissu oli oikein mukava. Bono oli VSP ja Näpsä PN2 sekä Guru (C Ya Soon! z Kovarny) ERI2. Jack oli ihana!! Kovin Atun oloinen jässikkä josta on hyvää vauhtiaa tulossa pelastuskoira! Upeeta!!!

Pennun katsojia on käynyt paljon, onneksi!! Saavat välillä purra vieraidenkin nilkkkoja, ei aina minun :) Oranssi tyttö on vielä vailla omaa aktiivista ja osavaa kotia. Hattivatti on erittäin energinen, rohkea, aika itsenäinen tyttö joka todella pitää leikkimisestä, se myös syö hyvin. Se ei ole ihan kamalan näköinenkään, joten kelpaa varmasti myös näyttelyihin. Väriltään se on harmaa. Mahdolisesti myös sininen poika on vapaana, sitä vielä katsellaan...

Eilen Bonolla kävi pitkään odotettu naisvieras :) Ihana Cäsarborg's Foxy Memphis. Bono tapaa hänet vielä sunnuntaina brunssilla ;)

Pia ja Tomi tulevat tänään pentuja katsomaan ja samalla lähdetään koko revohka tekemään jäljet, mukaan tulevat vielä Merja ja Rico&Karppi. Ai niin, eilen Rico (K.Fistfull of Fire) kävi ampumistestissä joka on tarkoitettu MEJÄ koirille! Ricosta on ehkä tulossa oikein hyötykoira, kokeen läpäistyään se saa jäljittää haavoittunutta hirveä! Ensimmäinen kisapaikkakin on jo loppukesälle...

K.Black Eleazar ja Timo kävivät pyörähtämässä Mäntässä BH kokeessa. Koe meni hienosti ja nyt pojilla on lupa lähteä oikeisiin kokeisiin!! Hyvä Timo & Eko!!!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

3vk painot!

Tässäpä porukan strategiset mitat...

5.4 3vk
punainen 1633g
oranssi 1604g
keltainen 1670g
sininen 1745g
vihreä 1703g
ruskea 1733g

Senna 2vk 4 vrk 1140

3vk

Laumassa kaikki hyvin...ainakin nyt!

Yanahan sai nisätulehduksen, huomasin sen maanantaina. Annoin heti Sisun antibioottia ja soitin sille tiistaina oman kuurin. Onneksi vaan yksi ylin nisä on kipeä. Lääkkeet ovat auttaneet hyvin, tuntuu siltä että nisän läpi tulee nyt jonkin verran maitoa ja se onkin pienentynyt yli puolella.
Pennut olivat perjantaina tasan 3 viikkoa ja vauhti alkaa olla aikamoista :) Hampaita tuntuu jo ja juokseminenkin onnistuu. Pennut (Sennakin) ovat maistelleet kermaviiliä, turkkilaista jugurttia, porkkana mössöä ja jauhelihaa. Kaikki kelpaa! Jopa Sennalla on kauhea ruokahalu...
Ensimmäiset pennunkatsojatkin ovat jo käyneet ja olen erityisen ylpeä Yanasta. Se on rento, iloinen ja yrittää kerjätä huomiota kaikilta :) kun se on saanut rapsutuksensa se voikin kaatua ringin keskelle ja alkaa imettää...
Eka madotus on myös annettu ja se meni ihan ihmeen helposti! Olin varautunut siihen että lääkettä on enemmän mun rinnuksilla kun pentujen mahassa. Punainen tyttö oli ainoa joka selvästi loukkaantui moisesta mössöstä.
Sisulta otettiin tikit pois perjantaina ja se on nyt virallisesti terve! Luojan kiitos!!!

Pentuilun lisäksi tässä on ollut muutakin touhua. Olen hoidellut kankimatkojen ilmoittautumisia sekä Unkariin Maailman Voittaja-näyttelyyn että Sveitsiin Euroopan Voittaja-näyttelyyn. Unkari on jo toukokuussa ja sinne lähtee Näpsä, Bono ja Inka sekä Anne+ Milan & Möttönen. Unkarissa on voittajan lisäksi intti näyttely ja erkkari. Erkkarin ilmo onkin vielä tekemättä...
Sveitsiin mennään omilla autoilla ja sinne lähteekin iso porukka. Genevestä jatketaan matkaa vielä Ranskan erkkariin, eli meillä on tiedossa pitkä reissu!

Ens sunnuntaina on vuorossa Vaasa, Bono ja Näpsä ovat esillä ja siellä nään myös ihanan 'sukkiksen' Jackin :) joka tulee turistiksi!

Picasassa 3vk kuvat!

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen

Sisun kuulumisia ekaksi...
Sisun haava alkoi parantua hienosti ja Senna alkoi saada hyvin painoa kun maanantaina 25.3 huomasin että jotain 'suolia' työntyy sen haavasta ulos!! Yritin tavoittaa meidän omia lääkäreitä, mutta kukaan ei vastannut (kello oli vähän yli 5) joten soitin Tuhatjalan päivystykseen. Sieltä pyydettiin lähettämään kuva haavasta. Lääkäri oli sitä mieltä että parasta tulla heti. Äiti tuli huolehtimaan pennuista, lähinnä vahtimaan että Yana on kiltisti Sennan kanssa ja minä lähdin Sisun kanssa Tampereelle.
Tuhatjalassa se sitten tutkittiin, otettiin verikoe ja oksetettiin, se kun oli ehtinyt syödä iltaruuan ennen kuin huomasin sen tilan. Sisu ei siis näyttänyt kipeältä!!
Koko haava revittiin auki, ulkona roikkuneet osat vatsapaidasta leikattiin pois ja vatsaontelo huuhdeltiin. Sisemmät tikit olivat revenneet, ilmeisesti siksi kun Sisu tykkää niin kovasti hyppiä... Uloimmat tikit olivat parantuneet hienosti ja ne olisikin saanut poistaa juuri ennen pääsiäistä :/ Nyt Sisu on 'saikulla' taas 10 päivää ja se sai uuden antibioottikuurin. Onneksi paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja Senna syö hyvin ja kasvaa!
Sisu on kylllä aikamoinen sissi!!

Yanan pennut ovat olleet vähän kuralla, todennäköisesti siksi kun syövät niiin paljon! Ovat kuitenkin koko ajan reippaita ja kovaäänisiä. Painot nousevat vauhdilla, eilen ne täyttyvät 2 viikkoa ja Sinin kanssa punnittiin koko jengi.
punainen 1142g
keltainen 1155g
oranssi 989g
sininen 1073g
vihreä 1137g
ruskea 1102g

Senna 11vrk 838g

Tänä aamuna erityisesti punainen ja keltainen tyttö päättivät häipyä laatikosta :) Silmät alkavat aueta ja kohta ne jo näkevätkin jotain, niin meillä alkaa Yanan kanssa kovat ajat!! Laitoin pahvista pienen korokkeen laatikon oviaukkoon, mutta eipä se noita termiittejä montaa päivää pitele :D

Picasasta löytyy taas uusia kuvia!

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Lauantai 23.3

Niin se aika vaan rientää, eilen pennuille tuli viikko täyteen! Ne edelleenkin lähinnä syö ja nukkuu, mönkivät kyllä kovasti, mutta tuntuvat olevan niin paksuja että meno on vähän vaikeeta ;)

tässä eiliset painot:
Sininen poika 715g
ruskea poika 708g
vihreä poika 825g
keltainen tyttö 708g
oranssi tyttö 705g
punainen tyttö 821g

Senni 4vrk 512g

Vihreä poika on käynyt tapaamassa 'serkkutyttöä' muutaman kerran päivässä ja Senna on hengaillut serkkujensa kanssa kun Sisu ja Yana ovat käyneet kävelyllä. Kunhan nuo tuosta vielä kasvavat täytyy Sennaa pitää enemmän Yanan pentujen kanssa niin oppii käyttäytymään laumassa :)

Yana kävikin eilen ensimmäisen kerran tyttöjen ja Merja Ricon ja Karpin kanssa juoksemassa. Oli varmasti tyytyväinen vaikka Karppi sitä ahdistelikin.

Huomenna lähdetään isolla porukalla (Näpsä, Riia, Karpppi, inka ja Roni) Rautalammille näyttelyyn! Toivottavasti äiti pärjää lapsenvahtina...

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kaikki hyvin...?

Yanan pennut ovat kasvaneet kauheesti!!! Eilen oli semmonen päivä että punnitseminen jäi, mutta silmämääräsesti ne on puolet isompia :D

16.3
keltainen tyttö 443g
punainen tyttö 448g
oranssi tyttö 412g
ruskea poika 412g
vihreä poika 425g
v.sininen poika 422g

18.3
keltainen 526g
punainen 534g
oranssi 472g
ruskea 504g
vihreä 530g
v.sininen 507g

Sisu ei sitten alkanut itse synnyttää :( Se leikattiin eilen päivällä ja onneksi kaikki meni hyvin. Olis pitänyt saada mun ilmeestä kuva kun aloin kuivaamaan pentua... hiljaa mielessäni ajattelin että onko tää ruskea...? Sitten kun sain kalvot pois ja näin kunnolla... täähän on TERVU :) oikeesti! Mikä on mahdollisuus että se yksi ja ainoa pentu on tervu :) ja tyttö.
Pikkuinen Eila osoitti olevansa kulkijoiden sukua jo heti kun sai tipan herätettä kielellle. Ei meinannut käsissä pysyä saatikka kopassa :)

Sisu on ollut ihan sekaisin ja kipeä koko eilisen illan ja yön. Vieläkin se itkeskelee ja varsinkin kun kuulee Yanan pentujen äänet se alkaa itkeä. Kaippa se ajattelee että Yanalla on loput hänen pennuista! Viimeksi niitä oli sentään yhdeksän!! Kipua eniten varmasti aiheuttaa kohdun poisto, mikä tehtiin samalla. Mutta eiköhän Sisu jo huomenna ole parempi! Nyt se on alkanut jo hoitaa Eilaa ja hyvin tulee maitoa vaikka ei saanut mitään hormoonia mikä edistäisi maidon laskeutumista (normaalisti syödään jälkeiset)

Picasassa on näkyvillä jo ekat kuvat Yansun lapsista ja lisään uusia kunhan kerkeen. Eilasta otan tänään kuvia, puhelimella siitä jo räpsin, mutta en osaa laittaa niitä omalle koneelle...

lauantai 16. maaliskuuta 2013

3+3

Pieni mies ei selviytynyt :( Eli lopullinen saldo on 3 tyttöä ja 3 poikaa. Kaikki näyttävät punaisilta, katson vielä tarkemmin kunhan aurinko alkaa paistaa :) Yana voi hyvin, se syö (tietenkin!) ja kävi Sisun kanssa ulkona. Nyt sitten jännätään Sisua, lämmöt edelleen normaalit ja aamiainen maistui.

Väsyttää...

Näyttäis siltä että kaikki pennut ovat nyt ulkona. 4 poikaa ja 3 tyttöä. Todennäköisesti viimeksi syntynyt poika ei selviä, se syntyi ilman pussia ja on veltto eikä halua imeä. Katsotaan tilannetta aamulla. Nyt on pakko mennä nukkumaan!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Synnytys on käynnissä!

Yana aloitti synnytyksen vähän yli 7 ja eka tyttö syntyi 19.34! Nyt on saldona 3+3 ja todennäköisesti tulee lisää...

Yana

Yana on kovin levoton, raahustaa ympäri kämppää ja missään ei oikein ole hyvä olla. Todennäköisesti yöllä alkaa tapahtua... Aamulla Yana, Näpsä ja Sisu kävivät vielä Sassissa juoksemassa. Sisulla on vielä meno päällä, vaikka sekin on välillä käynyt omassa laatikossaan petaamassa. Sisulle on alustavasti varattu aika leikkaukseen maanantaina. Toivottavasti se kuitenkin synnyttää ihan itse viikonlopun aikana!!!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ihme :)

Sini oli tuntevinaan jotain liikettä Sisun masussa ja niin Sisu tuli meille sunnuntaina. Minä tunsin myös potkuja ja käytin sitten Sisun eilen röntgenissä ja siellähän on yksi pentu!!! Tyttöä kovasti odotetaan, mutta jos sieltä tulee poika niin se ehkä on vapaana... ;)

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Hyviä, huonoja ja epämääräisiä uutisia...

Tässä ensin huonot... tämä on suora lainaus Figon omasta blogista... Figo alkoi yllättäen ontua torstaina 28.2, siinä vaiheessa oli osa-aikavapautta kulunut jo viikko. Ontuminen on oikeassa takajalassa ja mitään ihmeellistä ei näyttänyt tapahtuneen että olisi jalkaansa satuttanut. Viikonlopun yli asiaa katselimme, yksi vaihtoehtohan oli se että on selkä niin jumissa että heijastuu jalkaan. Maanantaina sitten mentiin fyssarille ja sillä kerralla hoidettiinkin sitten ainoastaan selkää. Lopputulos oli kuitenkin se että parempi käväistä lääkärille näyttämässä. 5.3 käytiin sitten Martina Cittova-Konnun pakeilla ja pelkän tunnustelun avulla ei syytä ontumaan löytynyt, eli kuvattiin koko otus. Samalla päädyttiin ottamaan viralliset kuvat kun Figo täytti juuri edellisenä päivänä sen maagisen vuoden (Onnea Figo!!). Syytä ontumaan ei kuvista (onneksi) löytynyt, mutta paljon muuta selvisi. Lonkat hienot Aat, vasen kyynär ok, selkä ok. Sitten ne huonot uutiset: oikea kyynär huono, muutoksia jo nyt näkyvissä ja arviolta muutaman vuoden päästä alkaa vaivata. Tämähän on se katkenneen jalan kyynär, eli sinänsä ei ihme. Figolla on iso virtsarakko joka ns. pelvic bladder, jos Figo olisi tyttö niin tämä tuottaisi todennäköisimmin ongelmia, nyt vaan toivotaan ettei niin käy. Figon luut ovat todella pitkiä ja kapeita, eli murtumariski on huomattavasti suurempi kuin normaalilla koiralla. Luonnonoikku Figo ei siis ole omiaan agilityyn joka minulla niin oli tähtäimessä.. Jos jollain blogin lukijalla on samanlaisia kokemuksia tai tietää belgistä (muukin rotu käy) jolla on 'heikko' luusto olisin halukas kuulemaan! Mistä tämä johtuu?? Onko vika geeneissä, ruuassa (Figo on kyllä syönyt samaa mitä munkin koirat) onko kyseessä esim. D-vitamiinin imeytymishäiriö?? MITÄ?? Vai onko Figo oikeasti luonnonoikku..? Lisää huonoja uutisia. Tämä on suora lainaus Agatan meilistä I have very sad news. Hilma died today. 11.11 she had first very heavy epi seizure, after that she was like in shock, didin't walk, didin't drink, she was without force and looked like a drunk. After few hours she had next seizure and this same through the night (in all 6 seizures). 12.11 we went to the vet, he tought that she had effusion by epi seizures - she didn't walk, only had muscle twitching. She got medications and drips, but after administration of saline and glucose she had other seizures. Today was only worse, we didin't know what we can to do, vet gave her luminal, seizures stopped, but effusion acted. I took medications and drips to home, but I saw that she loses strenght. She died at 21.20... I'm so sorry, I can't safe her... Very, very sorry... Hilmaa ei avattu kuoleman jälkeen joten meillä ei ole tarkkaa tietoa kuolinsyystä. Kohtausten rajuus ja alkaminen ilman varoitusta sekä lääkärin diagnoosi eivät suoraan viittaa epilepsiaan, mutta ei sitä voi sulkea täysin poiskaan. Jotain todella pahaa tapahtui raukan päässä :( Sitten niitä hyviä uutisia... Näpsä rankattiin vuoden näyttely tervu kisassa kolmanneksi ja Inka oli vuoden 3. paras näyttely pentu :) Yana voi hyvin ja paksusti. Se on kuin rantaan ajautunut valas :D Pennut potkii välillä kovasti, joten ainakin vielä kaikki on hyvin. Laskettu aika on ensiviikon sunnuntaina, toivon kuitenkin että lapset päättäisivät syntyä jo vaikka perjantaina! Seuraava viikko onkin lomaa!! Sitten epämääräisiä uutisia... Sisun nisistä tulee reippaasti maitoa ja sen alavatsa on pömpöllään!!! Sini oli myös tuntevinaan liikettä... Sisu tuleekin sunnuntaina meille ja yritän saada sille ajan ultraan maanantaina! Sen laskettu aika on jo torstaina, joten jos ultrassa näkyy jotain tarvii äkkiä laittaa toinenkin pentulaatikko valmiiksi :) Olishan se aika ylläri jos sieltä tupsahtaisi pari mustaa...

maanantai 11. helmikuuta 2013

Ihanaa!!!

Yana on raskaana!!! Ultrassa näkyi heti 5 pentua ja on mahdollista, että muutama oli vielä 'piilossa'. Kylllä on helpottunut olo :) Muutenkin olen erittäin hyvällä mielellä, varauksia on monta ja vielä hyvän tuntuisille ihmisille :D Nyt vaan odotellaan...

lauantai 9. helmikuuta 2013

Pentuja???

Ihan ekaksi Ronin kuulumisia! Roni on nyt kuopiolainen :) Roni oli kuukauden koeajalla Pilvin luona ja kaikki sujui sen verran hyvin, että Roni jäi sille tielle. Olen todella tyytyväinen!!! Ronin taidankin nähdä seuraavan kerran Rautalammin näyttelyssä :) Sisu kävi tammikuussa tapaamassa ihanaa Ruotsalaista Heroa. Reissu onnistui hyvin ja astutukset sujuivat hienosti pienen alku kankeuden jälkeen. Ikävä kyllä torstaina ultra näytti kuitenkin tyhjää :( Olen niin kovin pettynyt!!! Yana kävi tapaamassa Sakua pari päivää Sisun jälkeen. Saimme hienosti yhdistettyä Kajaanin näyttely reissun Varkauden vierailuun. Saku hoiti hommat nopsaan ja sen jälkeen jatkettiin Kajaaniin. Mukana näyttelyssä Zippo & Ilari ja Chilla ja Mini. Chilla yllätti meidät kaikki ollen VSP ja saaden ekan sertin ja CACIBin. Mini oli PN3 ja Zippo ERI2 SA PU4 ja V-sert. Kotimatkalla kävimme vielä moikkaamassa Sakua ja astuminen onnistui niin nopeasti etten kerennyt edes ottaa takkia pois päältä :) Yana menee ultraan tulevana maanantaina... kyllä jännittää!!!!